Itseään kunnioittava kuvaaja

Koiraa vesisateessa pihalle raahatessa katselin että ompas muuten komea sateenkaari ja manasin samantien, että mitä minä täällä teen, nythän pitäisi olla jossain tunturin päällä kettu etualalla sateenkaarikuvia ottamassa. Nyt kuitenkin oltiin huomattavasti idyllisemmässä maastossa, lähiojassa koiranpaskoja väistelemässä. Yritin selittää koiralle, että nyt on kiire. Komea sateenkaari. Koira ymmärsi ja löi paluumatkalla jarrut päälle jokaisen maasta törröttävän risun kohdalla. Mahdollisimman nopeasti takaisin sisälle, että nyt on pakko saada kuva. Pitäähän nyt jokaisella itseään kunnioittavalla valokuvaajalla olla sateenkaaresta kuva. No minullahan ei semmoista ollut, joten akkua kameraan ja laajakulmaa laukusta esille ja hirmuista ravia takaisin pihalle koiran tuijottaessa hölmistyneenä isännän ryntäilyä. Pihalla meinasin saada pienimuotoisen raivokohtauksen, sillä kaari oli jo miltei kadonnut. Perinteistä tuuria. Vähä aikaa kuitenkin odoteltuani ja muutaman testikuvan otettuani, kaari teki kuitenkin edes jonkunlaisen encoren ja näinollen voin alkaa kunnioittaa itseäni.  

Nythän tämä pohjustus vahvasti viittaa siihen, että saisin kuvallani vähintääkin National Geographicin tuomarit haukkomaan henkeänsä. Ei nyt aivan niinkään.

Pitkällisen harkinnan ja mietinnän tuloksena päädyin antamaan kuvalleni kekseliään nimen "Sateenkaari iltavalossa". Hylättyjä ehdokkaita olivat "Sateenkaari pihalla" ja "Hiekkalaatikko sateenkaaren alla".

Sateenkaari iltavalossa