Miniloma Posiolla sekä Riisitunturi

Kävin viimeksi Riisitunturilla muutama vuosi sitten maaliskuun alkupuolella. Posion yksi komeimmista luontokohteista tarjosi silloin mielettömän upeat tykkymaisemat jokseenkin mukiinmenevissä valo-olosuhteissa. Tällä kertaa tykkymaisemia ei  kuitenkaan ollut odotettavissa johtuen Telluksen pyörimisakselin epäedullisesta kallistumasta.  Totuttuun tapaan majapaikka sijaitsi Suolijärven rannalla loma-asumiseen tarkoitetussa hirsirakennelmassa (mökki). Perjantai-iltaa Luppotuvalla vaimon kanssa viettäessäni, funteerasin etukäteen tulevaa Riisin reissua ja millaisia kuvia haluan siellä ottaa, joten raapustin mieleni sopukoihin seuraavanlaisen muistisäännön:

"Ota upeita kuvia ainutlaatuisissa olosuhteissa" 

Helppoa ja yksinkertaista! Säätiedotuksen perusteella ajoitimme Riisitunturin retken sunnuntaille, mikä tarkoitti lauantaipäivän reissua Pentikille kippoja katselemaan. Matkalla Posiolaisen designin kehtoon, ei kuvasaalista muutamaa "Poro maisemassa" otosta lukuunottamatta juurikaan kertynyt. Paluumatkalla halusin ajaa Maaninkavaaran kautta takaisin, sillä myöhemmin mökkitien lähistölle vievä Oivantie on kokemuksena ja kuntonsa puolesta varsin hupaisa. Aikoinaan hieno asfaltti on rapistunut vuosien kuluessa paikoitellen vain metrin levyisiksi kaistaleiksi.

Tällä tiellä varoitukset ovat aiheellisia

Pinnoitteessa olisi toivomisen varaa

Posion motorvägeniä ajellessa, huomasin komean villaesiintymän (mikä lie suo- tai tupasvilla) maalaistalon viereisellä pellolla. Kosla parkkiin ja sähköpaimenen rakosista kuvia. Vaimo päästi koiran jaloittelemaan, jonka seurauksena maalaistalon pihalla majailevat vahtikoirat heräsivät ja ilmoittivat kovaäänisesti tunkeilijoista. Sivusilmällä villoja kuvatessani huomasin talon emännän hyppäävän rivakasti polkupyörän selkään aikomuksenaan selvittää tämä odottamaton tilanne. 

"Mikä koiranpaskantamis paikka se tällanen on?" tuli tiukka kysymys. "Ei mikään, ei se tähän.. kato näitä villoja tässä kuvataan vaan..." 

Tietenkin miettinyt, että mitkä hiivatin turistit tuolla mun mailla koiraansa paskattaa. Onneksi ymmärsi, että nyt ei ole mitkään huligaanit ryöstöretkellä; vain tolokku kuvaaja ikuistamassa maalaismaisemia.

Illan kähmässä lähdimme vielä soutelemaan pikaisesti. Koko päivän sadekuuroja heitellyt luontoäiti tarjosi kuitenkin mukavat iltavalot, joita kuvatessa seuraava sadekuuro ajoikin jo meidät takaisin tuvan lämpöön ja saunan lämmitykseen.

Sunnuntain Riisiretken suunnitelmaksi muovautui säätiedotuksen perusteella seuraavanlainen: herätys reissuaamuna kello yhdeksän reikä reikä ja heti aamukahvit hörpittyämme paahdetaan jo renkaat soikeana kohti tunturimaisemia, sillä säätieteilijät povasivat mahtipontista vesisadetta iltapäiväksi. Suunnitelmaa tarkasti noudattaen unihiekat hierottiin silmistä klo 11.30 ja matkaan singahdettiin puolentoistatunnin päästä. 

Riisitunturille päästyämme, aiemmin kehittelemäni muistisääntö tarkasti mielessäni, kuvasin jo tuhansia kertoja turistien (phyi!) kennoille tallentuneita maisemia mitäänsanomattomassa valossa. Komeat näkymäthän Riisitunturi toki tarjoaa, ja aina tarpeeksi korkealta maailmaa ihmetellessä maisemat jaksavat säväyttää, eikä valokaan näin tarkemmin ajateltuna ollut yhtään pössimpi. Olisi voinut olla huonomminkin, sataa vaikka räntää tai jotain muuta tuhnua taivaalta. 

HDR-panoraama. Kuusi pystykyvaa, joista jokainen koostuu kolmesta eri valotuksesta. Kuusi sommiteltu taitavasti keskelle kuvaa, ja etualalla näkyvä kivenmurikka otettu tarkoituksella mukaan!