Suolamminsuota mä metsästän..

Sovittiin naapurissa majaansa pitävän valokuvauskollegan kanssa, että lähdetään auringonnousua katselemaan. Ilmatieteenlaitos maalailikin näyttäviä aamuvaloja, joten innosta puhkuen pakkasin kamerat reppuun ja menin pihalle vain todetakseni, että täällä on nyt jotain epämääräsiä pilviä taivas täynnä. Ei siis auringonnousua. Tai nouseehan se toki, me emme vain näe sitä. Monipuolisina alan huippuosaajina emme kuitenkaan antaneet tämän masentaa, ja suuntasimme Mazdan kohti Sanginjoen maastoa. Matkalla puitiin läpi kaikki paskat valokuvat, mitä Facebookin valokuvausryhmät ovat pullollaan. Eräskin päivä yhteen näistä ryhmistä julkaistiin kuva pulmusesta, mistä ei erottanut onko kuvassa lintu vai kala. Eikai kukaan voi ottaa niin suttuista kuvaa? Millä kameralla saa niin huonoja kuvia? Ei edes ensimmäinen omistamani kamerakännykkä tuottanut niin luokatonta laatua.  Toisaalta, mikäpä minä olen ketään arvostelemaan. Oli siitä kuvasta joku tykännytkin. Pulmuskuvat kunniaan!

Sanginjoentietä ajellessa katseltiin, että mihin metsään sitä nyt mentäisiin. Hetkisen päästä lupaavan oloinen kyltti viitoitti oikealle Suolamminsuota mainostaen. Suo kuin suo tarjoaa aina jotain kuvattavaa ja näin ollen päätimme etsiä kyseisen suon. Kuitenkin kävi ilmi, että kylttien pystyttämisvastuu oli mitä ilmeisimmin delegoitu jollekkin täysin sokealle kaupungin kesätyöntekijälle, ja mitään Suolamminsuota ei koskaan löytynyt. Sen sijaan kilometrikaupalla kuppaista metsätietä rymisteltyämme, sekä puolustusvoimien hallinnoimia maa-alueita sivuten, huomasimme tien vieressä tulosuuntaan osoittavan kyltin, jonka toivoimme opastavan Suolamminsuolle. Ei opastanut.

_MG_4645.jpg

Ilmeisestikkään tielle, mitä olimme juuri ajaneet useita kilometrejä, ei ollut mitään asiaa. Joku kersantti oli käynyt vielä varmuuden vuoksi losauttamassa haulikolla kylttiin varmistaakseen viestin takuuvarman sisäistämisen. Luonnollisesti käänsimme auton ympäri ja toimimme täsmälleen ohjeen vastaisesti. Paluumatkalla jollakin tasolla odotin maastoon naamioituneen rynnäkkökiväärillä aseistautuneen sotilaspoliisin hyppäävän tielle SEIS!-käskyjä karjuen. Virkaintoisia spolleja ei kuitenkaan näkynyt  mutta ei näkynyt sen puoleen Suolamminsuotakaan. Kävimme vielä muutaman metsätienpätkän katselemassa, mutta tuloksetta. 

Päätielle palattuamme seuraava lupaava kyltti opasti Myllykosken suuntaan. Mielessä vilahti heti vähintään Kiutakönkään arvoinen luonnoihme, jonka orastava järjenääni kuitenkin nopeasti nujersi. Kunhan nyt jonkunlainen puronpätkä löytyisi, missä vesikin virtaisi kävelyvauhtia nopeammin. Myllykoski osoittautuikin tutuksi paikaksi, en vain tunnistanut paikkaa nimen perusteella ja lisäksi saavuimme nyt eri tietä mitä viimeksi olin sinne kulkenut. Pieni ja kuvauksellinen koskihan hän on, ja näin loppukesän tienoilla melkoisen rehevä ja vihreä paikka. Joku muukalainen oli laavun liepeillä telttailemassa ja näkyipä joku satunnainen alan harrastajakin kameran kanssa metsässä kulkevan. Canonisti hänkin :)

Kalimenoja, Myllykoski, kuvakooste