Viikonloppu, valokuvaus ja Posio

Posiolla riittää kuvattavaa. On Korouomaa, Riisitunturia, Mustarinnan suojelualuetta ja lukemattomia muita kuvauksellisia järviä, soita, maisemia, lintuja.. Lista vain jatkuu. Mökki sattuu sopivasti sijaitsemaan lähellä tätä kaikkea, joten päätimme Villen kanssa suunnata sinne.

Auringonlasku Riisitunturilla

Lähtö sovittiin perjantaille, heti kun allekirjoitanut saa silmänsä auki yövuoron jäljiltä. Aikaisemmin olimme suunnitelleet, että ajetaan suoraan Riisitunturille auringonlaskua katsomaan. Aikataulun perusteella meillä ei ollut kiire. Riisitunturia lähestyttäessä, joku hirvikin kopisteli tien yli. Ei kuitenkaan tehnyt lähempää tuttavuutta Subarun keulan kanssa. Hyvä näin. Valokuvaajien kamerat olivat valitettavasti syvällä kameralaukkujen uumenissa, joten dokumenttia tästä hätkähdyttävästä tilanteesta ei ole. Seuraavaksi tiellä näkyi jokin musta möykky. "Nyt ollaan jännän äärellä, aja lujempaa" totesi Ville. "Voi olla karhu". Karhu kuitenkin paljastui koiraksi. Hihittelen vieläkin mielikuvituspartaani.

Viimeksi Riisillä vieraillessa oli parkkipaikka aivan ääriäänmyöten täynnä metallisia peltilehmiä. Nyt ei näin ollut, autoja oli vain kaksi. Yhtään ihmistä ei tällä kertaa näkynyt. Viimeksi niitä käveli jonossa vastaan. Turistit, hyh. Kohtuullisessa ajassa olimme tunturin huipulla. Aurinko alkoi olla jo melkoisen alhaalla. Parhaat valot olisi kyllä auttamatta menetetty, jos olisimme saapuneet edes vartin myöhemmin. Nyt kuitenkin auringonlasku alkoi olla kohdillaan.

Auringonlasku hienoimmillaan teleobjektiivilla poimittuna.

Piakoin tämän kuvan ottamisen jälkeen seisoimme ihastelemassa maisemia. Huomasin silmäkulmassa liikettä ja kaupunkilaisaivoni ehdottivat lokkia liikkeen syypääksi. Nopeasti kuitenkin älysin, että nyt on jotain muuta ilmassa kuin perinteinen lokki, nimittäin helmipöllö. Pikkuinen pöllö tuli uteliaana aivan muutaman metrin päähän lehahtelemaan, ja teki kaksi laajaa kieppiä meidän ympärillä, ikäänkuin tarkistaen tilanteen luonteen. Tästäkään tapahtumasta ei valitettavasti ole dokumenttia tarjolla, sillä kumpikin kuvaaja vain seisoi tumput suorina, suu auki pöllöä ihmetellen, mitä ilmeisimmin unohtaen kameroiden olemassaolon kokonaan. Olisi ollut ainesta hyvään kuvaan, mutta ei kelvannut. Eikä pöllöä enään tämän jälkeen näkynyt. Damn.

Korouoma

Seuraavana päivänä määränpää oli tuttu ja turvallinen Korouoma. Päivä oli lämmin, ja kulkijoitakin näkyi tulevan jatkuvasti vastaan Korouomaan saavuttuamme. Yhytimme myös ison ryhmän japanilaisia. Söivät mustikoita innoissaan. Kova keskipäivän valo kuitenkin piinasi meitä, joten kuvasaalis jäi maisemien osalta laihaksi. Oivallinen tilaisuus siis poimia yksityiskohtia, sekä kuvata hieman makrolla.

Maassa olevaan hämähäkinseittiin muodostuneita kastepisaroita. 100mm makro + 24mm loitto.

Maassa olevaan hämähäkinseittiin muodostuneita kastepisaroita. 100mm makro + 24mm loitto.

Korpi-imarre kuvattuna alhaalta ylöspäin. Näitä löytyy piippukallion tienoilta Korouomasta pajon.

Käpytikka, siluettimainen otos.

Laskeuduimme siis Saukkovaarasta alas Korouoman rotkolaaksoon, tsekkasimme jääputouksen alueen sekä kävimme Piippukalliolla. Aikaa tähän kaikkeen meni nelisen tuntia. Nälkä alkoi jo vaivamaan, joten jätimme Korouoman tällä erää, ja lähdimme takaisin mökille syömään. Kulinaarisen nautinnon jälkeen (möykkyistä purkkihernekeittoa ja repussa nahistuneita eväsleipiä) iltavalo houkutteli meidät järvelle soutelemaan.

Karkuun lentäviä kurkia. 200mm tele + 2x telejatke.

Aamuvaloille Päähkänäkalliolle?

Suunnitelma oli hyvä. Heräsimme ajallaan, mutta mökin siivous ja yleinen järjestely veikin enemmän aikaan mitän suunnittelimme. Ajatuksena oli siis herätä 4.45, pakata, siivota, syödä ja tehdä kaikki muukin varttitunnissa. Mökille emme tulisi enään takaisin. Päähkänällä meidän oli määrä olla heti kuuden jälkeen kuvaamassa sumuinen auringonnousu. Kun nyt jälkikäteen tarkemmin miettii, niin minulla taisi mennä se 15-minuuttinen että pääsin edes sängystä ylös. Tuntihan niissä kaikissa aamuvalmisteluissa siinä lopulta vierähti, ja matkaan päästiin vasta klo. 5.50. Päähkänälle ajaa mökiltä varmaan tunnissa, jos ajaa 150km/h koko ajan. Mökkitiellä mietittiin, että nyt menee kyllä nämä upeat usvat ja aamuvalot ohi, jos lähdetään Päähkänälle paahtamaan. Ja lopulta kun olisimme sinne ehtineet, olisi hienoin valo mennyt ja aikoja sitten ohi. Juuri nyt aamu oli kuitenkin kaikkein hienoimmillaan. Nopea päätös, auto parkkiin ja miehet metsään kuvaamaan. Päähkänä jätettiin toiseen kertaan. 

Lintu maisemassa!


Aamuisia unohduksia

Kävin tuossa jokunen päivä ja yö sitten auringonnousua kuvaamassa. Ilmatieteenlaitos näytti auringon ja pilven kuvaa seuraavalle aamulle. Kahden aikaan yöllä säätiedotusta uudelleen varmistaessa ennuste oli muuttunut kokonaan pilviseksi, eikä ulkonakaan näyttänyt hyvältä. Harmaata. Päätin jättää kuvailut jollekkin toiselle aamulle. Kaikki akutkin latasin valmiiksi ja putsailin linssit möhnästä. Kuitenkin jälleen kerran sain huomata, että eivät ne meteorologitkaan aivan erehtymättömiä ole, sillä kummasti alkoi taivaanranta punertaa noin puoli tuntia ennen h-hetkeä. Taivas alkoi ottaa väriä kuitenkin siihen tahtiin, että kuvaajalle tuli jälleen kerran kiire. Ikinä ei saisi kiire olla. Kiire ei ole hyväksi. Rynnistin siis jalusta kolmantena jalkana autoon samalla miettien, että nyt ei ehdi enään millekkään kunnon pelipaikoille, vaan täytyy tyytyä johonkin lähellä olevaan kohteeseen. Vastikään lähistölle kasatun Ruskotunturin nimeä kantava kukkula saisi toimia miljöönä tänään. Olin viidessä minuutissa "tunturin" juurella ja kolmessa sen päällä, huomattavasti puuskuttaen. Tuntui kuin Kilimanjarolle olisi kiivennyt. Ehkä ne kaikki väliinjätetyt juoksulenkit olisivatkin olleet paikallaan. Taivas alkoi leiskua jo täysissä väreissä. Etsin oivallisen kohdan jalustalle. Ruuvasin kameran kiinni, vaidoin laajakulman ja käänsin virtakytkimestä. Nothing. Ei virtaa, mitä helvettiä. Kotona toimi ihan moiteettomasti, nytkö tämä levisi. Sitten se muistikuva hiipi mieleeni. Muistikuva akuista nätissä rivissä keittiön pöydällä. Muistan vielä ajatelleeni, että tähän kun laitan nämä, niin varmasti muistan ottaa matkaan. No en muistanut. Pyörimällä rinnettä alas autolle, miljoonaa kotiin, kaappaa pari akkua mukaan, ja miljoonaa takaisin. Aikaa tähän sähellykseen meni 10-15min, joten kaikista punaisin hetki oli jo ohi kun pääsin takaisin. Sähellyksestä huolimatta, oli taivaalla vielä rutkasti väriä kun vihdoin ja viimein sain iskettyä akun kameraan ja painettua laukaisinta ensimmäisen kerran. Ruma paikkahan tuo Ruskotunturi on, mutta kyllä tuolta auringonnousun jos toisenkin kehtaa katsella. Yllättävän hyvät näkymät sieltä avautuu kaupungin ylle. 

_MG_4942.jpg