Uudella rungolla kuvaamassa

Hiljattain hankkimani uusi 6D Mark II-runko pääsi tänään ensimmäiseen tulikokeeseen. Suuntasimme Muhoksen suuntaan lampaita rapsuttelemaan. Lampaiden rapsuttelun ohessa tuli toku kuvattuakin. Lampaita ja vähän muutakin. Hevosia, sieniä ja marjoja esimerkiksi. Kuvia nähtävissä alempana. Seuraavaksi joku sana uudesta kamerasta.

Olen jo pitemmän aikaa haaveillut uudesta rungosta. Viime vuoden puolella kuulin huhuja, että Canon on julkaisemassa päivitettyä versiota suositusta 6D-mallista. Uusi versio kantaisi nimeä 6D Mark II (niinkuin se kantaakin!). Hintaa rungolle kertyi rapiat pari tonnia, joka on mielestäni varsin kohtuullinen ominaisuuksiin nähden. Speksit voi jokainen googlettaa, en katso tarpeelliseksi niitä alkaa tähän listaamaan. Kattavammat arvostelut löytyvät myös paremmin muualta, niitä on netti pullollaan ja vielä huomattavasti pätevämpien ihmisten kirjoittamana! Mutta muuttuiko mikään? Tuleeko parempia kuvia?

Lyhyesti vastaten kyllä muuttui ja kyllä tulee. Kameroiden julkaisuiden väliin mahtuu kuitenkin 9 vuotta ja tässä ajassa kameratekniikka on kehittynyt huimasti. Ja vaihto croppikennosta täyden kennon malliin tuo omat lisämausteensa aina bokehin pehmeydestä huomattavasti korkeampaan herkkyydensietokykyyn. Vanhalla 50D:lla ISO 800 oli jo melkoista suttua ja yksityiskohdat eivät juuri piirtyneet enään kuvaan, ja tällä uudella rungolla ISO 3200 ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Vähän luminancea Lightroomissa ja korkeaa herkkyyttä ei juuri edes huomaa. Toki mm. tietyt Sonyn mallit kykenevät uskomattomaan yksikohtien toistoon ihan mielettömillä herkkyyksillä, mutta minulle riittää että ISO 3200 tuottaa hyvää jälkeä. 

Myös uuden kamerani kennon erottelukyky ja yksityiskohtien toisto näin yleensäkkin on aivan toista luokkaa kuin vanhassa kamerassani. Dynamiikan suhteen painitaan myös ihan eri liigassa, kuin myös automaattitarkennuksen kanssakin. Sanalla sanonen, 6D Mark II on loistava ja en voisi olla enempää tyytyväinen!

(Kuvat avautuvat klikkaamalla isommiksi!)

Muuttolintuja Tyrnävällä (viá uusi teleobjektiivi)

Kauan haaveilemani pitkä teleobjektiivi löysi vihdoin tiensä kamerareppuuni. Tarkan tutkimustyön jälkeen uudeksi objektiiviksi valikoitui sangen oivallisen polttovälin omaava Canonin 100-400mm f / 4,5 - 5,6L IS USM.

Valovoimallaan tämä objektiivi ei loista, mutta jos haluaa millejä 400 ja edes aukon paremman valovoiman, saa taaloja laittaa jo yli kuusinkertaisen määrän pöytään. Eikä välttämättä riitä. Nykyaikaisilla digirungoilla kehnompi valovoima ei tule muodostumaan ainakaan omassa käytössäni ongelmaksi. Herkkyyttä kun voi huoletta pumpata ylöspäin ja kuvanlaatu säilyy kelvollisena.

Ensikokemuksien perusteella putki on täysin riittävä omaan käyttööni. Piirtää riittävän terävästi jopa täydellä aukolla telepäässä. Himmentämällä kuvanlaatu vain paranee. Hinta-laatu-suhteltaan siis erinomainen hankinta. Lasia täytyi tottakai päästä heti kokeilemaan. Isot muuttolinnut ovat saapuneet Oulun seudulle ja Tyrnävällä varsinkin niitä on jokainen pelto täynnä. Lasi siis kainaloon ja lakeuksille kuvaamaan!

P.S Ajattelin ensin kirjoittaa vähän laajemman arvostelun uudesta objektiivistäni, mutta linssi on kuitenkin jo miltei 10 vuotta vanha joten arvosteluja löytyy googlettamalla kyllä pilvin pimein.)

400mm | 1/2500sec at f / 5.6, ISO 400, 400mm

400mm | 1/640sec at f / 8.0, ISO 400

400mm | 1/1000sec at f / 8.0, ISO 400

400mm | 1/1000sec at f / 8.0, ISO 400

400mm | 1/640sec at f / 6.3, ISO 400

400mm | 1/500sec at f / 7,1, ISO 640

400mm | 1/2000sec at f / 9,0, ISO 400

370mm | 1/640sec at f / 6,3, ISO 400

370mm | 1/640sec at f / 7,1, ISO 400

360mm | 1/2500sec at f / 8,0, ISO 640

400mm | 1/1600 sec at f / 5,6, ISO 400

 

 

Kesäkausi avattu!

Pitkän tauon jälkeen kuvausreissu lähialueille! Rentukoita lähdettiin etsimään, ja löytyihän niitä! Ja vähän muutakin siinä sivussa. Ei tarinaa tällä kertaa tämän enempää, vaan suoraa tykitystä kuvilla! Ehkäpä tämä tästä! Kuvaaminen siis. Kuvia voi odottaa kesän aikana enemmänkin (ehkä)!

Aamuisia unohduksia

Kävin tuossa jokunen päivä ja yö sitten auringonnousua kuvaamassa. Ilmatieteenlaitos näytti auringon ja pilven kuvaa seuraavalle aamulle. Kahden aikaan yöllä säätiedotusta uudelleen varmistaessa ennuste oli muuttunut kokonaan pilviseksi, eikä ulkonakaan näyttänyt hyvältä. Harmaata. Päätin jättää kuvailut jollekkin toiselle aamulle. Kaikki akutkin latasin valmiiksi ja putsailin linssit möhnästä. Kuitenkin jälleen kerran sain huomata, että eivät ne meteorologitkaan aivan erehtymättömiä ole, sillä kummasti alkoi taivaanranta punertaa noin puoli tuntia ennen h-hetkeä. Taivas alkoi ottaa väriä kuitenkin siihen tahtiin, että kuvaajalle tuli jälleen kerran kiire. Ikinä ei saisi kiire olla. Kiire ei ole hyväksi. Rynnistin siis jalusta kolmantena jalkana autoon samalla miettien, että nyt ei ehdi enään millekkään kunnon pelipaikoille, vaan täytyy tyytyä johonkin lähellä olevaan kohteeseen. Vastikään lähistölle kasatun Ruskotunturin nimeä kantava kukkula saisi toimia miljöönä tänään. Olin viidessä minuutissa "tunturin" juurella ja kolmessa sen päällä, huomattavasti puuskuttaen. Tuntui kuin Kilimanjarolle olisi kiivennyt. Ehkä ne kaikki väliinjätetyt juoksulenkit olisivatkin olleet paikallaan. Taivas alkoi leiskua jo täysissä väreissä. Etsin oivallisen kohdan jalustalle. Ruuvasin kameran kiinni, vaidoin laajakulman ja käänsin virtakytkimestä. Nothing. Ei virtaa, mitä helvettiä. Kotona toimi ihan moiteettomasti, nytkö tämä levisi. Sitten se muistikuva hiipi mieleeni. Muistikuva akuista nätissä rivissä keittiön pöydällä. Muistan vielä ajatelleeni, että tähän kun laitan nämä, niin varmasti muistan ottaa matkaan. No en muistanut. Pyörimällä rinnettä alas autolle, miljoonaa kotiin, kaappaa pari akkua mukaan, ja miljoonaa takaisin. Aikaa tähän sähellykseen meni 10-15min, joten kaikista punaisin hetki oli jo ohi kun pääsin takaisin. Sähellyksestä huolimatta, oli taivaalla vielä rutkasti väriä kun vihdoin ja viimein sain iskettyä akun kameraan ja painettua laukaisinta ensimmäisen kerran. Ruma paikkahan tuo Ruskotunturi on, mutta kyllä tuolta auringonnousun jos toisenkin kehtaa katsella. Yllättävän hyvät näkymät sieltä avautuu kaupungin ylle. 

_MG_4942.jpg


Taannoiset aamuyön sumut

Eräänä yönä hätkähdin koiran kanssa ulos mennessä, että kuinka paljon pihalla oli sumua. Äkkiä koiraa hoputtamaan, että löytäisi nyt sen optimaalisen paikan tarpeilleen ja ei muuta kuin sisälle pakkaamaan romut kyytiin. Parkkipaikalta lähtiessä pienimuotoinen paniikki yritti vallatta miehen, koska en osannut päättää mihin suuntaan lähtisi ajamaan kun joka paikassa näytti niin hienolta. Pieni ääni päässäni käski ajaa kaupungin suuntaan, joka osottautui kuitenkin huonoksi neuvoksi koska Oulu-cityä lähestyessäni huomasin sumun miltei häviävän kokonaan. Autoa ympäri ja kohti maaseutua siis. Tyrnävälle, mietin. Tai jonnekkin Muhoksen suuntaa. Ei kaupunkiin, ei siitäkään syystä että ei nyt millään huvittasi kuunnella baarista palaavan kansan kyselyitä että "m-mithä sshä oiken kuvat shiinä???". Olihan sentään lauantai ja kello lähenteli valomerkkiä. Heikkilänkankaan kohdilla huomasin kyltin mainostavan pientä venesatamaa, jonka nimeä en nyt millään saa päähäni. Sinne kuitenkin kääntelin, ja huomasin etten ole yksin. Joku yli-innokas kalamies viritteli siellä venettään vesille. "Komea aamu tänään, kivat sumut" aloitin keskustelun. Partasuu tuijotti hetkisen, samalla tavoin kuin hienostorouvat katsoisivat juhlaillalliselle verkkareissa ilmestynyttä, ja huusi "Minä saavuin juuri!" ja jatkoi veneen kanssa ähkimistä. Asia selvä, kiitos tiedosta! Jätin juuri saapuneen kalamiehen rauhaan ja annoin Canonin rouskuttaa. Muutama mielenkiintoisen oloinen vesilintukin erottui sumun keskeltä uimassa, ja hamuilin olematonta 500 millistä kupeeltani. Sitten isona ja rikkaana. 

Sumut olivat kuitenkin upeat, alla kuvasaalista reissulta.