Miten niitä hienoja kuvia oikein saa?

"Sinulla on varmaan hyvä kamera, kun otat niin hienoja kuvia". Olen kuullut tämän lausahduksen liian monta kertaa. Joka kerta se  vähän huvittaa. Jopa minulta kysellään aina silloin tällöin, että miten niitä hienoja kuvia otetaan ja minkälaisella kameralla saa hyviä kuvia (ja todetaan että sulla on varmaan hyvä kamera). Yleensä mumisen jotakin painokelvotonta ja livahdan jollakin tekosyyllä takavasemalle, mutta käydäänpäs asiaa nyt vähän läpi.

Minkälainen on hyvä kamera?

(HUOM! Tämä ei ole kovin syväluotaava, teknisiin yksityiskohtiin pureutuva opas. Jos etsit sellaista, google on ystäväsi!)

Uskallan väittää, että vuonna 2018 miltei mikä tahansa markkinoilla oleva runko tuottaa loistavia kuvia osaavissa käsissä. Kameroita markkinoidaan kuten mitä tahansa muutakin ihmisille myytäviä hyödykkeitä ja kilpailu alalla on kovaa, joten kameravalmistajat yrittävät erottua joukosta kaikenlaisilla hienoilla härpättimillä. Runko vaikuttaa todellisuudessa kuvaan hyvin vähän. Tottakai kuvanlaadussa on eroja 250 euron halppiskameran ja 6000 euron ammattilaisjärkkärin välillä, mutta suurin osa ominaisuuksista, joita tulee näiden kalliiden runkojen mukana on täysin turhia ainakin omassa kuvauksessani. Itse en tarvitse kolmeasataa ristikkäistä tarkennuspistettä, Dual Pixel Af-järjestelmää (miten tuo edes toimii??), kasvoja tunnistavaa tarkennusta (mitä ihmettä?), GPS-ominasuutta (mitä tälläkin tekee, kyllä minä tiedän missä olen käynyt), NFC:tä (häh?), Wi-Fi:ä (ZzzZzzzzZZzzzzzzzz) tai mahdollisuutta integroida kameran käyttöliittymä jääkaappiin. Meikäläinenkin kun kuvailee etupäässä maisemia, niin eipä ole nuista härpäkkeistä paljon hyötyä. 

Mitä siis kamerasta olisi hyvä löytyä?

Mahdollisuus säätää manuaalisesti aukkoa, valotusaikaa ja herkkyyttä.

- Mahdollisuus vaihdettaviin objektiiveihin.

- Kääntyvä takanäyttö! Ette usko kuinka paljon tämä helpottaa kuvaamista, kun ei tarvitse maata rähmällään suonsilmässä sihtailemassa etsimen läpi, että onko tuo kukka nyt kuvassa vai ei.

- Vaihdettava akku/patterit (onko pattereilla toimivia kameroita edes nykyään?)

- Mahdollisuus kiinnittää kamera jalustaan

- Laadukas kenno, täyden koon kennoilla päästään parhaaseen kuvanlaatuun (sietää kohinaa paremmin yms.)

Täyden kennon järjestelmäkameralla ei voi mennä kovin pahasti metsään. Tai siis metsään kannattaa mennä kameran kanssa, sieltä saa hyviä kuvia. Mutta pieleen ei voi mennä.

Objektiivi vaikuttaa kuvaan paljon enemmän kuin itse runko! Suosittelisin investoimaan laadukkaisiin objektiiveihin enemmän mitä runkoon. Heikommalla rungolla ja laadukkaalla linssillä saa paljon parempia kuvia kuin huippurungolla ja kelvottomalla objektiivilla.

Mitä muuta tarvitaan hyviin luontokuviin?

Kärsivällisyyttä, paljon kärsivällisyyttä. Ja maastoon täytyy lähteä kerta toisensa jälkeen. Itsekkin olen monet reissut käyny ilman yhtään kelvollista kuvaa, aina en ole edes kameraa kaivanut laukusta. Välillä taas olosuhteet ovat aivan uskomattoman hienot. Suorastaan unohtumattomat. Yleensä nämä eeppisimmät valot sijoittuvat auringonlaskun ja nousun tiimoille. Herää aikaisin, tai valvo myöhään ja ennenpitkää koet sellaisia hetkiä luonnossa mitä et välttämättä edes tiennyt olevan!

Sääennusteita kannattaa luonnollisesti tutkia. Värikkäät auringonlaskut tarvitsevat sopivasti pilviä. Harmaa pilvimassa taas estää kaiken valon, ja silloin auringonlaskua ei edes näe. Aamuisin ja iltaisin matalalta tuleva valo on pehmeää, muotoilevaa, välin jopa maagista. Keskipäivällä korkealta tuleva valo on kovaa sekä ankaraa ja tekee kuvauksesta haastavaa. 

Kultainen auringonnousu Posiolla elokuisena aamuna klo: 5.52.

Erittäin värikäs elokuinen auringonlasku Riisitunturilla.

Tarvitset myös laadukkaan ja vakaan jalustan. Monesti maisemakuvauksessa, ja muidenkin kohteiden kanssa, valoa on hyvin vähän joten tarvitaan vakaa jalusta että kuvat eivät tärähdä, mikä olisi väistämätöntä käsivaralta kuvatessa. Lankalaukaisin on myös oivallinen apuväline, mutta monista kameroista löytyvä vitkalaukaisin ajaa myös asiansa. Jalusta mahdollistaa myös pitkät, useiden sekuntien valotukset mitkä olisivat täysin mahdottomia käsivaralta.

Lisäksi olisi hyvä ymmärtää ainakin alkeet aukosta, suljinajasta ja herkkyydestä sekä ymmärtää hieman sommittelun päälle. Näitä pääset kätevästi opiskelemaan kirjoittamastani oppaasta

Minkälaiset objektiivit sopivat luontokuvaukseen?

Öh.. noh, kaikenlaiset. Välttäisin kuitenkin monesti kameroiden mukana tulevia ns. "kittilinssejä". Ovat usein heikosta piirtäviä ja muutenkin varsin kelvottomia. Esittelen alla omat käytössä ollevat objektiivit ja kerron vähän mihin tarkoituksiin ne sopivat hyvin.

Tamron 24-70mm f/2.8

Tämä objektiivi on käytössä ylivoimaisesti eniten. Ns. yleiszoomi. Taipuu lähestulkoon mihin vain, käytän itse suurimman osan ajasta maisemakuvaukseen ja luonnon yksityiskohtien poimimiseen. Valovoimainen ja piirtää terävästi.

 

Canon 100-400mm f/4.5-6.5

Oivallinen eläin- ja lintukuvaukseen mutta toimii myös todella hyvin maisemakuvauksessa. Pitkällä telellä voidaan poimia maisemasta tiettyjä pieniä kokonaisuuksia. Joskus kohde sijaitsee myös fyysisesti niin kaukana, että telellä saadaan tuotua kohdetta lähemmäksi kun se muutoin näkyisi vaikkapa yleiszoomilla kuvatessa hyvin pienenä. Ei kovin valovoimainen, mutta piirroltaan kelpo putki.

Canon 100-400mm f/4.5-5.6

Aiemmin käytössäni oli myös laajakulmaobjektiivi, Canonin 10-20mm f/3.5-4.5 mutta uuden rungon myötä jouduin luopumaan laajakulmastani. Laajakulma on myös todella hyvä maisemakuvaukseen, sillä saadaan taltioitua laajoja maisemia tai korostettua etualaa. Laajakulma on todella voimakas työväline osaavissa käsissä, mutta sillä saadaan helposti myös poimittua omat varpaat kuvaan.

Makro-objektiivia en omista, koska harvoin sellaista tarvitsen kun etupäässä maisemia kuvailen. Mikäli makrokuvaus on lähellä sydäntä, niin toki silloin kannattaa moiseen sijoittaa. Loittorenkailla pääsee myös hyvin alkuun, ja ne maksavat mitättömän vähän verrattuina laadukkaisiin makro-objektiiveihin.

Ensimmäiseksi hankinnaksi suosittelisin yleiszoomia, tai sen polttovälialuetta (24-70mm) lähellä olevaa laadukasta objektiivia. Loistava työkalu niin maisemakuvaukseen kuin muuhunkin yleiseen luonnon taltioimiseen.

 

Miten niitä hyviä luontokuvia siis saa?

Maaginen vastaus on *rumpujen pärinää* Lähtemällä kuvaamaan. Kerta toisensa jälkeen. Ei ole oikotietä onneen. Voin melkein väittää, että olen otannut monet parhaimmat kuvani vain menemällä paikalle ja naps, siinä se on. Onnea tarvitaan aina jonkin verran, eli mitä enemmän maastoon jaksaa jalkautua, sitä todennäköisemmin yhyttää hienoja valoja. Hyvä kamera ei tee hyvää kuvaa, vaan hyvä kuvaaja ottaa loistavia kuvia! Kuvauslaitteisiin voi upottaa kymmeniätuhansia euroja rahaa saamatta oikein mitään aikaseksi. Oma kamera kannattaa opetella tuntemaan, sekä jo aiemmin mainitsemani tekniset seikat olisi hyvä osata parhaan lopputuloksen varmistamiseksi.

Eli laitappa kello soimaan hyvissä ajoin ennen auringonnousua, pakkaa eväät matkaan ja täräytä maastoon suosikkipaikallesi. Voit saada mahtavia luontokuvia huippuhienoissa olosuhteissa, tai mikäli kuvaustouhut menevät mönkään (niinkuin ne usein menevät) niin olet ainakin yhtä kokemusta rikkaampi!

Tuhkanharmaa talvipäivä ja yhtäkkiä noin viiden minuutin ajan oli tällaiset valot. Sitten oli taas harmaata. Ikinä ei tiedä!

6 vinkkiä joilla kehityt valokuvaajana

Valokuvaus on jatkuvaa oppimista sekä uuden tiedon hankintaa ja harrastuksena siksi niin kiehtova, koska kukaan ei voi väittää hallitsevansa valokuvauksen - kaikki vain kuvaavat omalla tavallaan. Tässä nopeat vinkkini kehittyä valokuvaajana, jotka koin omassa oppimisprosessissani hyödyllisiksi!

1. Opettele käyttämään kameraasi

Ei ole mitenkään itsestäänselvyys, että kameran käyttäminen sujuu kuin puuron keittäminen. Kaikilta ei onnistu edes se puuron keittäminen. Joillakin se palaa pohjaan. Opi hallitsemaan tekijät, mitkä vaikuttavat siihen millainen kuvasta tulee. Jos et vielä tiedä mitä ne ovat, lue kirjoitukseni aiheesta. Kun perusasiat ovat hallussa, siirtyy valta kuvan lopputuloksesta kuvaajan päätettäväksi kameran automatiikan sijaan ja näinollen luovuus pääsee valloilleen.

2. Valitse erilainen kuvakulma

Useinmiten näkee mitä erilaisempia kohteita kuvattavan seisovilta jaloilta, eli samalta tasolta mitä silmämme näkevät. Toki tämä perinteinen kuvakulma toimii hyvin useasti, mutta kuvaan saa paljon enemmän jännitettä muuttamalla kuvakulman mielenkiintoisemmaksi. Laskeudu siis alemmas, kuvaa maanrajasta. Käytä omaa kekseliäisyyttäsi kuvakulman valinnassa. Kokeileppa mennä metsässä makaamaan selällesi maahan. Kaikki näytää pykälän verran mielenkiintoisemmalta.

3. Sommittele rohkeasti

Muuta näkemystäsi, sommittele rohkeasti, kokeile uutta. Sijoita kohde aivan kuvan laitoihin, tai millintarkasti keskelle täydellistä symmetriaa hakiessa. Sommittelun perusteet tarjoavat rakennuspalikat esteettisesti silmää miellyttäville kuville, mutta joskus erittäin rohkea sommittelu tuo kuvaan aivan uusia ulottuvuuksia.

4. Opi muilta kuvaajilta

Selaa nettiä, lue alan lehtiä sekä kirjallisuutta ja opi vaikka YouTubesta. Maailma on pullollaan toinen toistaan taitavampia kuvaajia, joten heidän töitään katselemalla opit erittäin paljon. Monet kuvaajat julkaisevat myös kuvan ohella tarinoita siitä, miten, millä arvoilla ja missä kuva syntyi. Näitä voi sitten soveltaa omaan valokuvaukseen, ja oppia sitä kautta uusia tapoja kuvata. Itseni kohdalla tämä prosessi on jatkuvaa ja löydän miltei päivittäin uusia ideoita ja vinkkejä mitä voin omassa kuvausharrastuksessani soveltaa.

5. Pyydä kritiikkiä kuvistasi

Rekisteröidy alan foorumeille ja liity paikalliseen valokuvausyhdistykseen. Pakota myös tuttavasi antamaan rehellistä palautetta kuvistasi. Älä kuitenkaan pyytele anteeksi kuvaustaitojasi, pieni arvostus omaa harrastustaan ja kuvia kohtaan on sallittua. Julkaise kuvasi, kerro olevasi vasta-alkaja tai kiinnostunut kehittymään, ja pyydä palautetta. Kysy mitä voisin tehdä toisin, mikä miellytti ja mikä ei. Painota rakentavaa kritiikkiä. Ja anna sitä myös itse muille kuvaajille! Jokainen näkee kuvat hieman erillä tavalla ja jokainen tykkää erityylisistä otoksista ja voin taata että palautetta tulee laidasta laitaan. Älä kuitenkaan masennu, jos palaute ei olekkaan jumalallisen ylistävää. Digitaalisessa maailmassa ihmiset laukovat mielipiteitään vähän turhankin kärkkäästi. Suodata ”paska kuva” kommentit pois ja keskity niihin, joilla on jotain todellista sanottavaa.

6. Kuvaa kaikessa rauhassa

Tämä kohta on mielestäni jopa kaikkein tärkein. Toki on itsestäänselvää, että tekniset yms. asiat ovat tärkeitä, mutta jos on kiire kuvata, niin jälki on sen mukaista. Kotona on sitten kiva katsella, että voi pökäle sentään, kun olisi vähän kauemmin kerennyt tähtäillä, niin olisin tällaisen ja tällaisen kuvan saanut. Kun lähdet kuvaamaan, pyhitä myös reissusi kuvaamiselle. Pidä huoli siitä, että sinulla on riittävästi aikaa kuvata, kun löydät jotain mielenkiintoista. Ei ole mukavaa kuvata kohta hienoimmillaan olevaa auringonlaskua kun samalla pitäisi ehtiä maitokauppaan.  Samalla mainittakoon, että jos kuvaat jonkun muun seurassa, huolehdi siitä että seuralainenkin kuvaa – tai on edes kiinnostunut valokuvauksesta. Muuten kuulet jatkuvaa marinaa, että joko mennään, onhan se jo kuvattu. 

Valokuvauksen perusteet osa 2 - Sommittelu pähkinänkuoressa

Sommittelu on käsitteenä valtavan laaja ja sisältää lukemattomia eri elementtejä, mitkä tulisi ottaa huomioon kuvaustilanteessa. Yritän tehdä nopean katsauksen sommittelun perusteisiin luontovalokuvauksen näkökulmasta. Valokuvan sommittelulla tarkoitetaan kuvan elementtien sijoittamista kuva-alalle. Hyvä sommittelu on mielenkiintoinen ja tasapainoinen sekä silmää esteettisesti miellyttävä. On olemassa tietyt nyrkkisäännöt, joiden avulla sommittelun saa kätevästi hallintaan. Ei kuitenkaan ole mitään oikeaa tai väärää tapaa, vaan kuvaajan näkemys ratkaisee loppupeleissä. Joka tapauksessa sommittelun perusteet on syytä osata. Muutoin hyvän kuvan voi helposti pilata sommittelemalla sen huonosti.

Pääkohde

Jokaisessa kuvassa tulisi olla pääkohde, joka nousee selkesti esiin kuvasta ja taustasta. Jos pääkohdetta ei ole, katselija kyllästyy nopeasti. Usein kuva myös jää silloin latteaksi ja tyhjäksi. Pääkohteen idioottivarma sijoituspaikka kuvassa sijaitsee kultaisessa leikkauksessa. Usein pääkohteen kaveriksi olisi hyvä ottaa jotain tasapainottamaan sommitelmaa. Muutoin hyvä pääkohde jää helposti yksin ja sommitelma muuttuu epätasapainoiseksi ilman tasapainottavaa kaveria. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa lato toimittaa pääkohteen virkaa, mutta kuvassa ei silti ole paljoa katsottavaa. Vielä vähemmän olisi ilman tuota latoa. 

Lato on pääkohteena, mutta tyhjä peltoaukea aiheuttaa epätasapainoisen sommitelman

Tässä pääkohteen, punaisen navetan, kaveriksi on otettu sommitelmaa tasapainottamaan keskellä hienoa peltoa sojottavat sähkötolpat.

Pääkohteita voi olla myös useita. Aina selkeää pääkohdetta ei kuitenkaan ole, joka ei missään nimessä tarkoita sitä että kuva olisi huono. Kuva voi olla myös upea maisema hienossa iltavalossa tai katunäkymä kotikaupungin sykkeestä.

Kuvassa ei oikein ole selkeää pääkohdetta, eikä oikein mitään muutakaan mielenkiintoista.

Etualalla olevat veneet ovat selkeästi kuvan pääkohteita. Ilman näitä veneitä, kuva jäisi vain dokumentiksi sumuisesta rannasta.

 

Kultainen leikkaus

Kultaista leikkausta käytetään yleisesti valokuvauksessa, kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa, sillä se mielletään silmää esteettisesti miellyttäväksi. Käsitteen kehittelivät antiikin Kreikkalaiset, jotka etsivät ”täydellistä muotoa”. Kultaisessa leikkauksessa jana jaetaan sekä vaaka- että pystysuunnassa kolmeen osaan tietyllä matemaattisella suhteella. Yksinkertaistettuna tämä suhde on 2:3. Kuvan pääkohde siis pyritään sijoittamaan näiden suhteiden muodostamien diagonaalisten viivojen leikkauspisteeseen. Alla olevassa esimerkkikuvassa on ristikko, mikä kuvastaa kultaisen leikkauksen suhteita. Paksummat viivat eivät noudata tarkasti kultaisen leikkauksen suhteita mutta antavat hyvää osviittaa siitä, mihin kohde kannataisi sijoittaa. Useimmissa kameroissa etsimeen tai näytölle saakin juuri tällaisen ristikon sommittelua helpottamaan. Katkoviivat ovat kuvastavat tarkasti kultaisen leikkauksen matemaattisia suhteita.

Kuvan pääkohde, vanamo, on sijoitettu kultaiseen leikkaukseen.

Pääkohteen ei kuitenkaan ole välttämätöntä sijaita millintarkasti kultaisessa leikkauksessa, vaan kuva ja kohde ratkaisevat lopullisen sommittelun.

Linjat ja rytmi

Kuvassa esiintyvät linjat, sekä rytmikkäät elementit ohjailevat katsetta haluttuun paikkaa, useinmiten pääkohteeseen. Ihmissilmä tarttuu helposti diagonaalisiin linjoihin ja seuraa niitä. Siispä ne ovat tärkeä elementti kuvassa ja niitä kannattaakin aina hyödyntää, mikäli ympäristö ja kohde sen sallii.

Kuvan maalaistie sekä heinäpaalien rytmi ja suunta ohjaavat katseen pääkohteeseen, isoon mäntyyn taka-alalla.

 

Kuvan rajaaminen

Kuva rajataan silloin, kun kameran laukaisinta painetaan. Erotetaan tietty näkymä todellisuudesta. Tai näin se menee ainakin oppikirjojen mukaan. Nykyään on helppo jättää kuvaan "tilaa", ja rajata kuva jälkikäteen täydelliseksi kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvan rajaaminen voi kuullostaa helpolta, mutta usein virheet huomaa vasta kun joku muu huomauttaa niistä sinulle.

Yleisimmät rajausvirheet ovat ihmisten raajojen leikkaantuminen hullunkurisista kohdista ja muotokuvissa päästä kasvavat puut ja puhelintolpat. Luontokuvauksessa on hankala täsmentää, mitä yleensä tehdään väärin, mutta hyvin usein näkee epätasapainoisia sommitteluja sekä kohteita jotka eivät meinaa mahtua kuvaan. Kuvan rajaaminen on sommittelua puhtaimmillaan, ja siihen kiteytyvät aiemmin läpikäydyt asiat, kuten kultainen leikkaus. On hankala yrittää edes kirjallisesti, tai kuvallisesti opettaa miten kuva rajataan, koska jokainen kuvaa erilaisia kohteita erilaisissa ympäristöissä. Joka tapauksessa seuraaviin asioihin olisi syytä kiinnittää huomiota:

Henkilökuvauksessa varmista, että mallin päästä ei kasva puita eikä niitä puhelintolppia, eikä yhtään mitään muutakaan. Tukka on ok. Huolehdi myös siitä, että raajat eivät leikkaanu nivelistä poikki. Yleensä toimiva tapa on myös jättää tilaa katseen suuntaan. Eli jos mallisi katsoo oikealle, jätä oikealle enemmän tilaa ja sijoita malli vasemmalle kultaiseen leikkaukseen.

Maisemakuvauksessa varmista, että pääkohde erottuu selkeästi, eikä edessä ole häiritseviä risuja, heiniä, puunoksia, sähkölinjoja tai mitä tahansa muuta vastaavaa. Huomioi kuvan reunat, mitä siellä tapahtuu? Onko ilmassa roikkuvia oksia ilman kiinnekohtaa, onko siellä yleensäkkään jotain mitä kuvassa ei pitäisi olla. Valokuva on aina koko kuva-ala. Vaikka pääkohde olisi kuinka valtavan hieno, ei kuva pääse oikeuksiinsa jos pääkohteen edessä on metrinen risukko ja kuvan reunoista törröttää ties mitä oksanpätkiä. Siisti kuva-ala, selkeys ja yksinkertaisuus kunniaann. Valokuvauksessa kulunut less is more-fraasi toimii yhdeksän kertaa kymmenestä.

Yhteenvetona vielä:

1. Varmista, että kuvassa on selkeä pääkohde tai jotain muuta mielenkiintoista.

2. Sommittele pääkohde kultaisen leikkauksen liepeille, ja käytä apuna (jos mahdollista) katsetta johdattelevia linjoja sekä rytmiä.

3. Huolehdi, että kuvassa ei ole häiritseviä tekijöitä. Oksia, risuja mitä tahansa mikä häiritsee kuvan sommitelmaa

4. Muista, että kuva tapahtuu koko kuva-alalla. Ei vain kuvan keskellä, tai siinä kultaisessa leikkauksessa.

Loppusanat

Sommittelusta käydään paljon keskustelua valokuvaajien kesken. Kuten jo edellä mainitsin, ei ole oikeastaan olemassa mitään vääriä tapoja. Sommitteluun vaikuttaa kuvattava kohde, ympäristö, kuvaajan näkemys sekä käytössä oleva kalusto. Aina sommittelun perussääntöjä noudatteleva otos ei kuitenkaan säväytä. Joskus on hyvä rikkoa sääntöjä, olla rohkea, kokeilla uutta.

"...to break the rules, you must first master them..."

 

 

 

Adobe Lightroom 6/CC - hankinta helppoako?

Alkusanat

Adobe julkaisi huhtikuun 21. päivä uuden version Lightroomista. Ohjelma kulkee nimellä Lightroom CC tai nimellä Lightroom 6 riippuen siitä, millä tavalla ohjelman itsellensä hankkii. Esittelen tässä eri keinot, joilla ohjelman voi itsellensä ostaa. Adobe on nimittäin onnistunut luomaan järjestelmän sekavuudessaan luokkaa erittäin sekava. Miksi uusin Lightroom siis kulkee kahdella eri nimellä? Ovatko ne eri ohjelmia?

Eivät. Ominaisuudet ovat molemmissa täsmälleen samat. Ohjelmat on nimetty eri tavalla erottuakseen toisistaan, koska Lightroom 6 on mahdollista asentaa normaalisti yksinään ilman Creative Cloud-jäsenyyttä ja sen mukana tulevaa Photoshop CC:tä. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli omistat aikasemman version Lightroomista, voi päivittää sen uusimpaan Lightroom 6 -versioon hieman edullisemalla hinnalla ja sinun ei tarvitse maksaa kuukausimaksuja. Kertaluontoinen maksu ja sen jälkeen omistat ohjelman hamaan tulevaisuuteen asti, kun taas Lightroom CC on kuukausimaksullinen versio ja tulee Creative Cloud -valokuvausjäsenyyden mukana, yhdessä uusimman Photoshop CC:n kanssa.

Mitä siis saan jos ostan version Lightroom 6?

Saat uuden Lightroomin kaikilla uusilla omaisuuksilla kertamaksulla omaksesi ajasta ikuisuuteen. Ei kuukausimaksuja, ei jäsenyyksiä. Vain Lightroom 6. Edellyttää kuitenkin Adobe ID:n luomista, jos haluaa ostaa verkosta.

HOX! Hieman päivitystä, eli Lightroom 6 ei sisällä uutta Dehaze-ominaisuutta, jolla voi lisätä "sumua" kuvaan! Se löytyy ainoastaan kuukausimakullisesta CC-versioista.

Mitä saan jos ostan Lightroom CC:n?

Lightroom CC:n ostaaksesi, sinun täytyy ostaa Creative Cloud-valokuvauspainotteinen jäsenyys Adoben verkkosivuilta. Nimi viittaa hämäävästi johonkin epämääräiseen pilvipalveluun, mutta Lightroom sijaitsee samalla tavoin fyysisesti koneellasi kuin ennenkin, eikä kuviasi tai catalogejasi ladata minnekkään Adoben pilvipalveluun.  Creative Cloud-valokuvausjäsenyyden ostettuasi saat säännöllisesti päivittyvän uusimman Lightroomin ja Photoshopin hintaan 12e/kk (mahdollisuus maksaa vuosi kerrallaan). Kun ohjelmille julkaistaan uusia päivityksiä tai kokonaan uusi versio, sinun ei tarviksee erikseen ostaa niitä - ne sisältyvät kuukausimaksuun. Lightroom CC:tä ei voi ostaa ilman valokuvausjäsenyyttä ja sen mukana tulevaa Photoshop CC:tä. Lisäksi pakettiin sisältyy Lightroomin mobiili ja web-versio , 2gb ilmaista pilvitallenustilaa sekä kaksi lisenssiä. Eli sekä Lightroomin että Photoshopin voi asentaa kahdelle eri tietokoneelle ja käyttää niitä samalla Adobe ID:lla. Catalogit ja kuvat eivät liiku ohjelmien välillä, eli ohjelmat toimivat erillään toisistaan mutta ovat saman Adobe ID:n alla. Kätevää jos omistaa pöytäkoneen sekä kannettavan, jolla haluaa käsitellä vaikka lomakuvia matkan aikana. On hyvä kuitenkin huomioida, että Lightroomin mobiiliversioon esimerkiksi puhelimesta tuodut kuvat näkyvät kaikissa ohjelman pöytäversioissa jos annat ohjelmalle luvan synkronisoida kuvat niihin.

Minulla on jo Lightroom 5 ja haluan päivittää versioon 6 tai ostaa pelkästään Lighroom 6:n. Miten tämä tapahtuu?

Vaihtoehto 1: 

Lompsi lähimpään kauppaan ja osta ohjelma. Se löytyy hyllystä nimellä Lightroom 6. Asenna se ja aloita käyttö.

Vaihtoehto 2:

Adobe on tehnyt erinomaista työtä piilottaessaan sivuillaan Lightroom 6:n ( eli sen kuukausimaksuttoman version) ostomahdollisuuden miltei mahdottomaksi löytää. Löydät sinne kuitenkin klikkaamalla tätä linkkiä, ja etsimällä listasta Photoshop Lightroomin (älä vain klikkaa Adobe Lightroomin kohdalta, muuten sinut ohjataan ostamaan kuukausimaksullista versiota CC). Sen sijaan klikkaa kohtaa buy.

Tämän jälkeen klikataan pientä nuolta kohdan I want to buy  oikealta puolen ja aukeavasta valikosta valitaan, halutaanko ostaa kokonaan uusi versio (full) vai päivitys (upgrade). Tämän jälkeen painetaan Add to Cart ja järjestelmä ohjaa sinut kassalle.

Haluan ostaa Lightroom CC:n. Miten tämä tapahtuu?

Klikkaamalla tätä linkkiä. Adoben sivut eivät valitettavasti anna minun tehdä ostoprosessia uudestaan, vaan ehdottaa minulle vain Lightroomin latausta siinä missä "Buy" nappula sijaitsee. Painamalla siis isoa sinistä oikeassa yläkulmassa olevaa "Buy" nappia, sivusto kehoittaa rekisteröimään tai kirjautumaan Adobe ID:lla sisään. Tämän jälkeen aukeaa 96% varmuudella seuraavanlainen sivu, josta valitaan Valokuvausjäsenyyden kohdalta Liity. Seuraa sivuston ohjeita ja lataa koneellesi Creative Cloud silloin kun sitä ehdotetaan. Asenna se, kirjaudu sisään Adobe ID:llä ja sen jälkeen valitse valikosta Lightroom tai Photoshop ja voit aloittaa latauksen. Kun lataus on valmis, avaa ohjelma ja aloita käyttö. Ohjelma rekisteröi itsensä automaattisesti, eli käyttäjän ei tarvitse tehdä mitään.

Jos Creative Cloud ohjelma ei luo pikakuvaketta työpöydälle, löydät sen klikkaamalla oikeassa alakulmassa sijaitsevaa työkalurivin nuolta, ja valitsemalla sieltä Creative Cloudin.

Loppusanat:

Adobe olis voinut tehdä systeemit vähän kyllä selkeämmäksi. Minusta se ei ole kovin selkeää, jos joutuu olemaan asiakaspalvelusta kyselemään toistamiseen, että mitä hemmettiä täällä tapahtuu ja mitä minä yleensäkkään ostin. Ja en nyt mitenkään aivan uusavuttomana pidä itseäni näiden asioiden saralla, pikemminkin päinvastoin. Toki joku minua viisampi nörtti hoksaa heti mistä  se härkä pieree, mutta pakko on tunnustaa että sormi livahti suuhun useaankin otteeseen. Allekirjoittanut kuitenkin sai ostettua Creative Cloud -valokuvausjäsenyyden, koska katsoi sen kaikista järkevimmäksi vaihtoehdoksi pitkällä tähtäimellä. Onpahan ainakin ajan tasalla pysyvät ohjelmistot, eivätkä uudet versiot enään kevennä lompakkoa. Kaikille kuukausimaksullinen versio ei kuitenkaan sovi, ja näin ollen on hyvä että Adobe vielä tarjoaa mahdollisuuden ostaa ohjelma perinteiseen tapaan. 

Tuttuun tapaan kysymyksiä voi jättää kommenteihin, tai olla yhteydessä jotain muuta hyväksi katsomaansa kanavaa hyödyntäen!

Valokuvauksen perusteet osa 1 - Tekniikka

Alkusanat

Uusi hieno kamera odottelee malttamattomana paketissaan ja innokas valokuvaajanalku hyökkää kimppuun saksilla aseistautuneena. Pakkaus auki, manuaali roskiin ja ei muutakuin pihalle kuvaamaan. Muutama sata kuvaa myöhemmin pettymys on suuri kuvia koneella katsellessa, sillä paikan päällä niin hienoilta vaikuttaneet kohteet ovatkin tallentuneet suttuisina, ylivalottuneina sekasotkuina. Valokuvaaja myy kameransa pilkkahinnalla ja leimaa kalustonsa täysin surkeaksi. Jos vain olisi rahaa tuohon kallimpaan ammattilaiskameraan...

Moni aloitteleva, valokuvauksesta kiinnostunut on törmännyt vastaavanlaiseen ongelmaan. Ammattivalokuvaajan ottamia upeita kuvia ihastellessa into on ollut suuri ensimmäisellä kuvausreissulla ja  kun kuvat eivät sitten näytäkkään samalta,  masennutaan ja todetaan kamera hutiostokseksi. Tässä artikkelissa käyn läpi asioita, mitkä ovat auttaneet minua oppimaan valokuvauksen saloja ja yritän tuoda ne selkeästi esille muidenkin ymmärrettävään muotoon. Kysymyksiä voi vapaasti jättää kommentteihin tai lähettää vaikka sähköpostia. Vastailen kyllä mielelläni.

Huom. Tulen jatkossa julkaisemaan enemmänkin valokuvaukseen liittyviä ohjeistuksia ja oppaita! Oppaat, kuten tämäkin, keskittyvät pääasiallisesti järjestelmäkameroiden ympärille, mutta perusasiat pätevät kaikkien kameroiden kohdalla.

Miten saan hyviä kuvia kamerallani?

Harjoittelemalla ahkerasti. Ottamalla tuhansia ja taas tuhansia kuvia. Katselemalla muiden kuvia ja oppimalla niistä. Kuuntelemalla kuvistasi annettua kritiikkiä ja lukemalla alan julkaisuja ja artikkeleita. Ennenkaikkea kuvaa juuri sitä, mikä on itsellesi mieluista. Yritä visualisoida mielessäni millaisen kuvan haluat ja sen jälkeen mieti mitä minun täytyy tehdä, että saan haluamani kuvan. Analysoi kuviasi jälkikäteen, ole itsekriittinen. Onko sommittelu oikein, miellyttääkö kuva silmää, missä olisi parrannettavaa, onko kuva mielenkiintoinen ja onko se teknisesti onnistunut. Hyvä ja mielenkiintoinen kuva vaatii monesti hieman valokuvauksen teknillistä ymmärrystä kehittyneen kuvaussilmän lisäksi.

Mitä teknisiä asioita minun olisi hyvä ymmärtää?

Kun kameran laukaisinta painetaan (kameran kuvaustila säädettynä automaattiselle), kamera mittaa valoituksen ja asettaa sen perusteella aukon, suljinajan ja herkkyyden jotta kuva olisi oikein valottunut ja terävä. Useinmiten kameran automatiikka toimii vallan moiteettomasti ja kuvaaminen sen avulla onkin näinä päivinä suhteellisen helppoa ja vaivatonta. On kuitenkin monia tilanteita, joissa olisi hyvä ymmärtää miten aukko, suljinaika ja herkkyys vaikuttavat lopulliseen valokuvaan sekä miten valotusmittaria tulkitaan. Kameran automatiikka ei nimittäin aina kykene parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, riippuen hieman kuvausohjelmasta ja valonmittaustavasta. 

Tärkeä histogrammi valotuksen apuna

Keskimääräisesti oikea valotus saavutetaan, kun kameran valotusmittari ( kuva 1. ) näyttää asteikon keskipistettä. Valotusta kuitenkin joutuu yleensä säätämään olosuhteiden mukaan. Mittarin negatiiviselle puolelle valottaminen on alivalottamista  jolloin kuva tummenee ja positiiviselle puolelle valottaminen on ylivalottamista, jolloin kuva vaalenee. 

                Kuva 1. Valotusmittarin keskelle valottaminen antaa yleensä oikean valotuksen

.

Kun valotusmittari näyttää keskelle, kuva valottuu useinmiten  oikein. Valmista kuvaa voi arvioida kameran näytöltä silmämääräisesti tai sitten voi ottaa käyttöön tarkemman työkalun nimeltä histogrammi (kuva 2), joka näyttää kuvan valotuksen graafisena kaaviona, eli puhutaan niin sanotusta dynaamisesta alueesta. Kaaviosta näkee suoraan, ovatko vaaleat alueet ylivaloittuneet (valovaustermein palaneet puhki) tai tummat alueet alivalottuneet (valokuvaustermein menneet tukkoon). Histogrammi näyttää tummat sävyt vasemmassa päässä, keskellä sijaitsevat harmaat keskisävyt ja oikealla kirkkaat valkoiset sävyt. 

                                      Kuva 2. Histogrammi näyttää valotuksen graafisena kaaviona

                                      Kuva 2. Histogrammi näyttää valotuksen graafisena kaaviona

Seuraavassa esimerkkikuvassa (kuva 3.) histogrammi näyttää myös, millä alueella mitäkin väriä esiintyy ja kuinka paljon. Valotus on silloin oikein, kun kaavion vasen eikä oikea reuna kosketa alueen reunoihin. Mikäli histogrammi on painottunut oikealle ja vaalea pää on kiinni laidassa, tarkoittaa se silloin sitä, että kuva on ylivalottunut ja jotkin osat vaaleista sävyistä ovat palaneet täysin puhki eikä niissä silloin ole mitään sävyjä, ainoastaan täysin valkoista. Vastaavanlaisesti tummassa päässä puhutaan alivalottumisesta, pikselit olisivat silloin täysin mustia. Kuva on siis oikein valottunut, kun kumpikaan pää ei kosketa laitoihin, eli kuvassa ei ole ylivalottuneita eikä alivalottuneita kohtia. Alla olevassa esimerkkikuvassa (kuva 3.) kaavion vasen laita on aavistuksen verran kiinni vasemmassa laidassa, jolloin hyvin pieni osa tummista sävyistä on mennyt tukkoon. Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin niin pienestä osasta kuvaa, että sillä ei ole merkitystä lopputuloksen kannalta.

                                                    Kuva 3. Histogrammin mukaan valotus on oikein

Hyvin usein kuvaaja kuitenkin kohtaa sellaisia tilanteita, että valitsevan valon takia on pakko tehdä kompromissi joko ali- tai ylivalottuneiden sävyjen välillä. Kuvan yli- tai alivalottamista voi myös käyttää tietoisesti tehokeinona. Esimerkiksi alivalottamalla voidaan korostaa kuvan synkkää tunnelmaa. Kuvan dynaamista aluetta voi myös laajentaa ottamalla useita erillaisia valotuksia ja yhdistämällä ne jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmassa. Tätä tekniikka kutsutaan nimellä HDR-kuvaus (high dynamic range).  

Seuraavasta  kuvasta (kuva 4.) voi jo silmämääräisesti päätellä kuvan olevan alivalottunut. Histogrammi on painunut aivan vasempaan reunaan kiinni, joten kuvassa on täysin mustia kohtia, missä ei ole sävyjä lainkaan. 

                                                  Kuva 4. Tummat alueet ovat menneet tukkoon

Seuraavassa esimerkissä (kuva 5.)  huomaamme selkeän ylivalotuksen. Histogrammi on oikeassa reunassa kiinni, eli kuvassa on paljon puhkipalaneita, täysin valkoisia alueita.

             Kuva 5. Kuva on selkeästi puhkipalanut, jonka huomaamme myös histogrammista.

Oikea valotus on siis tärkeää, ettei kuvasta menetetä yksityiskohtia. Jos pikseli palaa puhki, tai menee tukkoon, on alkuperäinen sävy silloin menetetty, eikä sitä voi korjata jälkikäteen edes kuvankäsittelyohjelmassa. 

Valotusmittarin näyttämään lukemaan ja näin ollen myös lopulliseen valotukseen vaikuttaa oleellisesti käytössä oleva valonmittaustapa. Yleisimmät valittavissa olevat valonmittaustavat ovat pistemittaus, matriisimittaus ja keskustapainoitteinen mittaus. Pistemittauksessa valo mitataan pienestä pisteestä, matriisimittauksessa kamera arvio valon koko kuva-alalta ja keskustapainoitteinen mittaus arvioi valon pieneltä alueelta kuvan keskeltä. Näistä jokainen menetelmä tuottaa hieman erillaisia valotuksia samasta tilanteesta, varsinkin hyvin rajuissa valo-olosuhteissa. Esimerkiksi pistemittaus hämääntyy helposti, jos valotus mitataan varjossa olevan ihmisen otsasta. Kameran automatiikka tällöin kuvittelee, että valoa on niukasti ja kasvattaa aukkoa / suljinaikaa / herkkyyttä. Kameran automatiikka ei kuitenkaan tässä tapauksessa tiedä, että mitä muualla kuva-alalla tapahtuu. Jos henkilön takana on vaikkapa jokin vaalea auringonpaisteessa kylpevä seinä, se todennäköisesti palaa puhki koska valotus on mitattu tummemmalta alueelta ja kamera on valottanut kuvan tummemman alueen mukaan, eikä ota kirkkaita kohtia huomioon ollenkaan. Seuraavat  kuvat ovat esimerkkejä tilanteesta, missä pistemittaus ja keskiarvo mittaus eivät tuota halutunlaista tulosta.

Valotus mitattiin etualan pienestä männystä. Etuala valoittui oikein mutta kirkas taivas paloi osittain pahasti puhki

Tällä kertaa valotus mitattiin takana olevista auringonpaisteessa olevista puista. Taivas valottui oikein mutta etuala jäi tummaksi.

Seuraavaksi käymme läpi aukon, suljinajan ja herkkyyden, joiden avulla valotus on kätevä säätää manuaalisesti kohdalleen. 

Vaikka automaattiasetuksilla kuvaaminen on helppoa ja vaivatonta, on tärkeää ymmärtää, että kameran automatiikka ei voi tietää millaisen kuvan tilanteesta haluaa, eikä näin ollen anna kuvaajaan juurikaan vaikuttaa lopputulokseen. Mitä jos halutaan häivyttää risukkoinen tausta pois Lotta-Irmelin rippikuvasta tai saada mahdollisimman laaja syväterävyysalue tunturimaisemia kuvattaessa? Entä jos halutaan vangita pyöräilijän vauhti tai pysäyttää linnun siipien liike?

Aukko (eng. Aperture, lyhenne f)

Aukko on kirjainmellisesti objektiivin himmenninlehtien muodostama aukko, josta valo pääsee objektiivin läpi kameran kennolle. Objektiivin valovoima ilmaistaankin aina suurimman mahdollisen valittavissa olevan aukon mukaan. Mitä suurempi aukko, sitä enemmän valoa pääsee kennolle (ja sitä valovoimaisempi objektiivi on) ja mitä pienempi niin sen vähemmän. Suuri aukko on lukuna pieni, kuten f / 2.8 tai f /5.6. Pieni aukko on taas lukuna suuri, kuten f / 16 tai f / 22.Aukko vaikuttaa myös oleellisesti syväterävyysalueeseen objektiivin polttovälin ohella. Mitä suurempi aukko, sen pienempi syväterävyysalue on. Mitä pienempi aukko, sen laajempi syväterävyysalue on. Eli suurella aukolla kuvattaessa ihmisen kasvoja lähietäisyydeltä, saadaan kuvassa toistumaan terävästi vain kasvot  ja tausta toistuu sumeana ja epäterävänä. Pienellä aukolla taas valtava maisema saadaan toistumaan terävänä muutamasta metristä äärettömään.

Suljinaika (eng. shutter speed)

Suljinaika tarkoittaa sitä aikaa, minkä kameran suljin on auki ja valoa pääsee kennolle aukon f  kautta. Suljinaika ja aukko siis vuorovaikuttavat keskenään. Suljinaika on useinmiten kymmenes- tai sadasosa sekunteja, esimerkiksi 1/40 tai 1/320. Eli yksi neljäskymmenesosa sekunti tai yksikolmassadaskahdeskymmenesosa sekunti. Valoitusaika voi olla myös useita kymmeniä sekunteja pitkä, esimerkiksi tähtikuvauksessa, jolloin tarvitaan enemmän valoa että tähdet saadaan näkyviin. Suljinajan pituus vaikuttaa myös oleellisesti siihen, tuleeko kuvasta terävä. Lyhyt suljinaika, kuten 1/500 tuottaa melko varmasti terävän kuvan, ellei kameraa heilluttele kaaressa, kun taas pidempi suljinaika 1/15 vaatii jo jalustan ettei kuva tärähdä. Monissa nykyisissä objektiiveissa on kuvainvakain, joka helpottaa kuvien ottamista pitkillä valotusajoilla (kuten 1/15ja 1/40) mutta silti on suositeltavaa käyttää lyhyempiä suljinaikoja kuten 1/100 tai1/250 varmistakseen terävät kuvat. Suljinajan oikealla valinnalla voi siis vaikuttaa esimerkiksi liike-epäterävyyteen, joka tuokin uudenlaista näkemystä kuvaan.

Herkkyys ( lyhenne ISO, ASA)

ASA-lukema juontaa juurensa filmiaikaan. Silloin filmin valoherkkyys ilmaistiin ASA-lukemalla, mitä suurempi lukema, sen valoherkempi filmi oli. Nykyään sama tapahtuu digikameran kennolla, mutta sähköisesti. Digikameroiden myötä herkkyyttä mittaavaksi termiiksi vakiintui ISO.  Pienellä, varmaankin yleisimmin käytetyllä herkkyydellä ISO 100 tarvitaan paljon valoa, kuten esimerkiksi kirkas auringonpaiste. Mitä enemmän arvoa nostetaan, sen vähemmän valoa tarvitaan muodostamaan oikein valottunut kuva. Esimerkiksi arvolla ISO 800 valoa tarvitaan enään vain kolme kertaa niin vähän kuin arvolla ISO 100, että kamera pystyy muodostamaan kelvollisen kuvan, kuten iltahämärässä ja sisätiloissa kuvataessa. Herkkyys siis vaikuttaa käytännössä siihen, kuinka valoherkkä kenno on;  mitä isompi arvo, niin sen herkempi. Kuitenkin suuri ISO-arvoa ei voi loputtomasti pumpata ylöspäin, sillä valoherkkyyttä nostettaessa kennon signaalia joudutaan vahvistamaan ja tämä aiheuttaa kuvaan rakeista kohinaa, joka syö yksityiskohtia mitä suurempiin arvoihin mennään. Tästä voikin päätellä, että ISO-arvoa nostamalla voidaan vaikuttaa myös suljinaikaan ja aukon kokoon. Sillä jos kenno reagoi helpommin valoon, ei tarvita enään niin suurta reikää mistä valo pääsee läpi, eikä sulkimen tarvitse olla enään niin kauaa auki että valoa pääsee aukon läpi kennolle.

Miten näitä arvoja siis säädetään, jos kaikki vaikuttavat toisiinsa?

Kamerassa on useita erillaisia valmiita kuvausohjelmia, jotka tarjoavat niin sanottua puoliautomatiikkaa. Esimerkiksi aukon esivalintaa käyttäen kuvaaja voi säätää aukon sekä herkkyyden haluamakseen ja kamera huolehtii oikeasta suljinajasta. Suljinajan esivalintaa käytettäessä kamera huolehtii aukon valinnasta ja kuvaaja asettaa haluamansa suljinajan ja herkkyyden. Lisäksi kamerat tarjoavat yleensä vielä omat ohjelmansa maisemakuvaukseen, potretteihin ja urheiluun.  Kuitenkin manuaalisen tilan hallinta  (missä kuvaaja säätää kaiken itse) on oleellisen tärkeää, joten ottakaamme se siis hallintaamme!

Tässä vaiheessa asiat käyvät hiukan enemmän teknisiksi ja soppaan sekoitetaan hieman perusmatematiikkaa. Olemme siis tähän asti oppineet että aukko tarkoittaa sitä reikää, jonka kautta valo pääsee objektiivin läpi kennolle, suljinaika on se aika minkä suljin pysyy avoimena ja päästää valoa kennolle sekä herkkyys vaikuttaa (yllätys yllättys) kennon valoherkkyyteen.

Perusperiaate on, että kun aukkoa f pienennetään yhden aukkovälin verran, täytyy valotusaika (eli suljinaika) pidentää kaksinkertaiseksi koska kennolle pääsee silloin puolet vähemmän valoa. Esimerkiksi asetuksilla ISO 100, f / 8 ja 1/400 kuvatessa voidaan arvot säätää lukuihin ISO 100 f / 11 ja 1/200 ja tuloksena on samanlailla valottunut kuva. Koska aukkoa pienennettiin yksi kokonainen aukko (jolloin valoa pääsee vähemmän kenolle) täytyy suljinaika pidentää kaksinkertaiseksi että suljin päästää saman määrän valoa pienennetyn aukon läpi. Vastaavasti jos aukkoa suurennetaan yhden aukon verran, täytyy suljinaika lyhentää kaksi kertaa lyhyemmäksi, jotta kuva valottuisi samalla tavalla. Eli jos kuvaamme arvoilla ISO 100, f / 8 ja 1/400 ja haluamme suurentaa aukkoa yhden kokonaisen aukon verran, joudumme lyhentämään suljinajan kaksi kertaa lyhyemmäksi, että sama valomäärä pääsee suurennetun aukon läpi kennolle. Eli arvot olisivat tässä tapauksessaISO 100, f /5.6 ja 1/800.

Jos taas ISO-arvoa, eli herkkyyttä nostetaan arvosta 100 arvoon 200, kennon keräämä valomäärä tuplaantuu, eli silloin voidaan joko suurentaa aukkoa tai lyhentää suljinaikaa. Arvosta 200 arvoon 400 valoherkkyys taas tuplaantuu ja valotusaikaa tai aukkoa pitää säätää, että kuva valottuu oikein. Aina kun herkkyysluku kaksinkertaistuu, kennon valoherkkyyskin kaksinkertaistuu.

Aukot menevät yhden kokonaisen aukon välein seuraavanlaisesti suurimmasta pienimpään:

f / 1.4

f / 2.0

f / 2.8

f / 4

f / 5.6

f / 8

f / 11

f /16

f / 22

f /32

Nykyisissä kameroissa aukkoa, suljinaikaa ja herkkyyttä voi säätää huomattavasti tarkemmin, mutta emme perehdy siihen tässä välissä.

 

Alla olevassa taulokossa vielä lähtöarvot ja usempi erillainen yhdistelmä, mitkä tuottavat kaikki saman valotuksen lähtöarvojen kanssa.

Lähtöarvot: ISO 100, f / 8 ja 1/400

ISO 100, f / 5.6 ja 1/800
ISO 100 ,f / 11 ja 1/200.
ISO 200, f / 5.6 ja 1/1600
ISO 200, f / 8 ja 1/800
ISO 200, f / 11 ja 1/400
ISO 400 ,f / 5.6 ja 1/3200
ISO 400 , f / 8 ja 1/1600
ISO 400, f / 11 ja 1/800

Alla olevissa esimerkikuvissa on kuvattu Patu eri aukoilla ja valotusajoilla ISO-herkkyyden ollessa 1600, jotka kaikki tuottivat kuitenkin samanlaisen valotuksen. Kuvatessa käytin valotuksen pistemittausta. (En kuitenkaan mennyt siitä mistä aita on matalin ja kopioinut saman kuvan kolme kertaa, vaan kyseessä on todellakin kolme eri kuvaa)

Vas. f / 5.6, at 1/20sec . Kesk. f / 8 at 1/10sec . Oik. f / 11, at 1/5sec

Mihin muuhun nämä arvot sitten vaikuttavat? Ja mitä edellä mainittu polttoväli tarkoittaa?

Objektiivin polttoväli kertoo kuinka laaja kuvakulma objektiivilla on ja miten paljon se suurentaa kuvaa. Objektiivin polttoväli kerrotaan millimetreissä. Esimerkiksi 50mm polttovälillä oleva objektiiivi piirtää kuvan, joka vastaa suurinpiirtein sitä mitä ihmissilmä näkee. Laajakulmaobjektiivit kuvaavat nimensämukaisesti laajemmalta alueelta ja niillä onkin helppo kuvata ahtaissa tiloissa tai vangita valtavan kokoinen maisema. Laajakulmaobjektiivien polttoväli onkin lyhyempi, kuten 10-22mm tai 16-35mm. Jos taas objektiivin polttoväli on pidempi kuin 50mm, puhutaan tällöin teleobjektiiveista, jotka suurentavat näkymää melkoisesti. Tällaisia objektiiveja ovat esimerkiksi 70-200mm ja 200-400mm jolla päästään jo melko kovaan suurennokseen. Laajakulmalla on siis hyvä kuvata laajoja maisemia, 50mm normaaliobjektiivilla vaikka ihmiskuvia ja teleobjektiivilla kaukana olevia lintuja. Objektiiveja voi toki käyttää luovasti  ja samasta näkymästä saakin erillaisilla objektiiveilla toisistaan poikkeavia näkemyksiä.

Polttoväli vaikuttaa myös kuvan syväterävyyteen. Syväterävyys tarkoittaa, että kuinka laaja terävyysalue kuvassa on syvyyssuunnassa. Maisemakuvissa syväterävyys halutaan yleensä metristä äärettömään ja lintukuvissa riittää, että pelkkä lintu toistuu tarkkana. Mitä lyhyempi objektiivin polttoväli on, sitä suurempi syväterävyys on. Mitä pidempi objektiivin polttoväli on, sitä pienempi syväterävyysalue on. Tässä kohtaa vanha kaverimme aukko astuu peliin mukaan. Edelle opimme, että suuri aukko tarkoittaa pientä syväterävyyttä ja pieni aukko laajaa syväterävyyttä. Kuitenkin laajakulmaobjektiivilla polttovälin ollessa 20mm, maisema toistuu suurimmallakin aukolla melko terävänä kauttaaltaan. Kun taas 500 millisellä teleobjektiivilla poimittu lintu toistuu terävänä ja kaukana oleva tausta pysyy epäterävänä vaikka pienentäisi aukon pienimpään mahdolliseen. Vielä lisää soppaa sekoittaakseni, syväterävyyteen vaikuttaa objektiivin polttovälin lisäksi objektiivin etäisyys kennosta, kohteen etäisyys taustasta ja kuvaajan etäisyys kohteesta.

(Tässä kohdassa katson viisaaksi mainita kinokoon kameroista, koska objektiivin polttoväliä verrataan yleensä kinokoon kameroihin. Nimitys juontaa juurensa filmityypistä, jolle filmiaikana useinmiten kuvattiin, eli 35mm filmille, jota kinokoon kameran kenno suurinpiirtein vastaa. Kinokoon kameroita kutsutaan nykyään täyden kennon kameroiksi. Täyden kennon kameralla 50mm on siis 50mm, mutta useinmissa harrastelijatason kameroissa on nykyään kinokokoa pienempi kenno, jolloin täytyy ottaa huomioon rajauskerroin (esim. 1.4 tai 1.6). Rajauskertoimella varustetulla kameralla 50mm ei olekkaan enään 50mm, vaan kinokoon kameraa vastaavat millit saadaan kertomalla 50mm croppikertoimella, eli tässä tapauksessa vaikka 50mm x 1,6 = 80mm. Rajauskertoimella 1.6 varustetussa kamerassa siis 50mm objektiivi on kinovastaavuudeltaan 80mm)

Laajakulmallakin on kuitenkin mahdollista saada tausta hieman epäteräväksi työntämällä linssi kiinni kohteeseen (lähellä oleva kohda vähentää syväterävyyttä), valitsemalla suurin mahdollinen aukko ja edellyttäen taustan olevan suhteellisen kaukana. Teleobjektiivilla voi taas saada maiseman toistumaan terävänä, jos kuvaa hyvin kaukana olevia kohteita.

                                                                Tässä kuvattiin 200mm objektiivilla puunrunko n. 10m etäisyydeltä aukolla f / 4, jolloin tausta jää epäteräväksi.

                                                   Samalla teleobjektiivilla kuvattu laajaa maisemaa aukolla f /13 joten maisema toistuu terävänä. Teleobjektiivi painaa myös                                                                                                                                    perspektiiviä kasaan, joten maisemaan saa erinomaisen syvyysvaikutelman.

                                                        16-22mm laajakulmaobjektiivilla maisema on kauttaaltaan terävä jopa aukolla f / 5.6 lyhyen polttovälin ansioista

Edellä olemme oppineet, että suljinaika vaikuttaa kuvassa olevan liikkeen pysäyttämiseen. Lintujen siipien iskun pysäyttämiseen vaaditaan nopeaa suljinaikaa, kuten 1/2500 kun taas esimerkiksi veden liike saadaan taltioitua pitkällä suljinajalla.

                                                              Virtaavan veden liike saadaan näkyviin pitkällä suljinajalla. Tässä käytettiin viiden sekunnin valotusaikaa.

                                                                         Lintujen liikken pysäyttäminen vaatii nopean suljinajan. Tässä tapauksessa suljinaika oli 1/2500.

Yhteenveto

Valokuvaus on kiehtova harrastus ja siihen liittyvä tekninen puoli voi olla monesti hieman hämmentävää. Kuitenkin kolmen valokuvauksen kulmakiven, aukon, suljinajan ja herkkyyden edes jonkinasteisella sisäistämisellä pääsee jo pitkälle. Kuvien oikea valotus on kuitenkin oleellisen tärkeä asia ja kameran automatiikka ei aina toimi luotettavasti, varsinkaan haastavissa valo-olosuhteissa. Manuaalisäätöjä käyttäessä kuvaajalla on valta päättää millainen kuvasta loppuviimein tulee.  Oikeat säädöt, sekä niiden vuorovaikutuksen toisiinsa, oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Sillä ainoa keinoa oppia kuvaamaan on ottaa kamera räpylöihin ja lähteä lähimetsään ampumaan ruutuja - manuaaliasetuksilla :)